keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Aloite työmatkapyöräilystä

Yksi viikko loskaa sai minut väliaikaisesti tottumaan bussimatkusteluun. Tämänaamuisen työmatkan bussissa käytin kuitenkin pyöräilyaktivismiin. Soitin Antero Naskilalle kaupunginsuunnitteluvirastoon ja kuulin mm. että kaupungilla on kehitteillä fillarihelsinki niminen portaali, joka on kuulemma "aika iso hanke". Hankkeen toteuttanee markkinointiviestintätoimisto image-match.

Yritin huonolla menestyksellä googlata ja kaupungin sivuilta etsiä jotain tiedonjyviä hankkeeseen liittyen. Haaviin tarttui kuitenkin seuraava oivallinen aloite, joka löytyy kaupunginvaltuuston päätöspöytäkirjasta 3.9.2008.

VT PAAVO ARHINMÄEN YM. ALOITE TYÖMATKAPYÖRÄILYN JA VAPAAAJAN FILLAROINNIN EDISTÄMISESTÄ
Khs 2008-1849

Aloitteentekijät mainitsevat aloitteessaan seuraavaa:
“Työmatkapyöräilyä ja vapaa-ajan fillarointia pitää edistää Helsingissä. Se on selvä ympäristö- että terveyskysymys. Siksi fillarin selkään hyppäämisen kynnystä pitää madaltaa niin paljon kuin mahdollista.

Jotta pyöräily on sujuvaa ja viihtyisää, pitää kumien säilyä kovina. Helsinki voisikin ottaa mallia Tukholmasta, joka on asentanut kuuteen keskeiseen liikennepaikkaan polkupyörän pumppauskoneita. Esimerkiksi Slussenin pyöräpumppua käytettiin ensimmäisen kolmen kuukauden aikana yli 15 000 kertaa.

Myös Helsingin olisi syytä kokeilla tällaisia Tukholmassa tuttuja pumppuautomaatteja. Automaatit olisi syytä sijoittaa paikkoihin, joissa on paljon polkupyöräliikkeitä, esimerkiksi Rautatieasemalle, Sörnäisten Rantatielle, Pasilan asemalle jne. Me aloitteen allekirjoittaneet valtuutetut esitämmekin, että Helsingin kaupunki selvittäisi mahdollisuuden sijoittaa pyöräpumppuja polkupyöräliikenteen solmukohtiin.”


Tyypilliseen tapaan tämäkin tieto löytyy vain yhdestä pdf-dokkarista ja ainakaan minä en löytänyt mitään asiaan liittyviä päätöksiä. Saadaankohan niitä punppuasemia?

2 kommenttia :

  1. Anonyymi kirjoitti...

    Hei,

    minua pyyydettiin kommentoimaan, mikä on ko. aloitteen käsittelytilanne. Aloitteeseen annettu vastaus ei ole ollut vielä valtuustossa, mutta ymmärtääkseni yleisten töiden lautakunta on antanut siitä oman lausuntonsa.

    Lausunnossa esitetään, että pumppulaitetta kokeillaan ensin Rautatieasemalla, jonne tulee myös laajempi fillarikeskus. Jos kokemukset ovat myönteisiä, voidaan pumppuja sijoittaa muuallekin.

    Viime valtuuston kokouksessa käsiteltiin tekemäni aloite turvallisista fillareiden säilytyspaikoista metro- ja juna-asemien yhteydessä. Lausunnossa ajatukseen suhtauduttiin myönteisesti.

    Kaupunki tutkii nyt, minkälaisia turvallisia fillariparkkeja voisi olla. Lausunnossa todettiin, että vanhat mm. Pasilan asemalla olleet maksulliset "laatikot" eivät olleet toimivia. Olen tästä samaa mieltä.

  2. Antti Poikola kirjoitti...

    Kiitos Paavo kommentista ja pyöräilyä edistävistä aloitteista. Onko se toinen aloitekin mahdollisesti jossainpäin nettiä näytillä?

    Pasilan pyöräkaapeistakin tässä blogissa on kirjoitettu aiemmin:
    http://kaupunkifillari.blogspot.com/2008/09/pasilan-pyrkaapit.html