torstai 30. lokakuuta 2008

Kansalaisaktivismia


Tarkoitushakuistako?


Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Yllä oleva kuva on otettu eilen aamulla Mannerheimintien ja Simonkadun kulmasta. Paikalla on jo pitkään myllertänyt raitiovaunukiskojen asennuksesta johtunut tietyö, joka on kirvoittanut kommentteja niin jalankulkijoilta, autoilijoilta, kuin pyöräilijöiltäkin. Nyt kyseinen risteys on kuitenkin siivoottu käyttökuntoon kaikille muille paitsi pyöräilijöille, miksi näin? Kieltämättä tuo kahden neliön asvaltoimatta jätetty länntti, joka on täytetty varoitustolpilla vaikuttaa jo lähestulkoon tarkoitushakuiselta kiusanteolta. Jyväskylälaisestä kansalaisaktivismista innoittuneena lähestyn tällä linkillä suoraan Rakennusviraston virkamiehiä.

---LISÄYS 4.11.2008---
Palautteen anto selvästi kannattaa!
Tänäaamuna pyörätie oli vapaa kulkuesteistä ja kuoppa oli asfaltoitu. Kiitokset katujen kunnossapidolle.

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Helsingin budjettiesitys pyöräilijän näkökulmasta


Kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksessa mainitaan pyöräily kolme kertaa. Tämä kertoo Helsingistä pyöräilykaupunkina paljon. Parannettavaa on. Tammikuussa aloittavaan uuteen valtuustoon saatiin kuitenkin onneksi monia pyöräilymyönteisiä valtuutettuja, joten tulevaisuudessa pyöräilyasiat saavat Helsingissä paljon aiempaa enemmän ansaitsemaansa huomiota.

Tässä huomioita talousarvioehdotuksen kolmesta pyöräilymaininnasta.

I "Kevyen liikenteen järjestelyt painottuvat kantakaupungin alueelle eteläiseen, läntiseen ja keskiseen suurpiiriin, jossa pyöräilyolosuhteet ovat vaikeimmat. Kevyen liikenteen siltojen investointiohjelmaan sisältyy Nordenskiöldinkadun ylikulkusilta Laaksossa ja Paciuksenkadun alikulkusilta Huopalahdessa."

Hyvää on, että toimenpiteet kohdistuvat kantakaupunkiin. Kuten budjetissa todetaan, pyöräilyolosuhteet ovat siellä vaikeimmat. Nordenskiöldinkadun ylikulkusiltaa on odoteltu kauan. Hienoa, että se saatiin mukaan investointiohjelmaan odotettavissa olevasta talouden laskusuhdanteesta huolimatta.

II "Sosiaalivirastossa kiinnitetään huomiota myös ympäristömyötäisiin liikkumismuotoihin työ- ja työasiointimatkoilla ja kannustetaan työntekijöitä tekemään matkoja joukkoliikenteellä, pyörällä sekä kävellen."

Hyvä, että sosiaalivirastossa on tehty tämä avaus. Pyöräilyyn on kiinnitettävä huomiota kaikissa muissakin virastoissa. Ympäristönäkökulma on huomioitava, mutta pyöräilyä on suosittava myös terveyssyistä maassa, jossa auto vie ja hissi tuo.

III "Pyöräilykuntien verkosto ry:n jäsenmaksu 1 700 euroa"

Helsinki on jäsen vuonna 2005 perustetussa yhteistyöverkostossa, jonka tavoitteena on kehittää pyöräilyä Suomessa. Nuorta verkostoa on voimistettava osana uuden pyöräilykulttuurin heräämistä. 1 700 euroa on pieni panos, mutta jäsenyyden symbolinen arvo on suuri.

Seuraavalla kerralla tarkastelen kevyen liikenteen saamia mainintoja ja rahoitusta talousarvioehdotuksessa.

Martti Tulenheimo
varavaltuutettu

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Einstein sen sanoo: Äänestämi



Tutustu pyöräileviin ehdokkaisiin!

maanantai 20. lokakuuta 2008

Törmäyskurssilla


Kluuvikadulla on sattunut valitettava pyöräilijän ja jalankulkijan yhteentörmäys, jonka seurauksena jalankulkija on kuollut. Ensimmäisen lauseen kirjoitettua olen tilanteen vakavuuden takia sanaton. Olen jo pitkään pelännyt pahinta ja nyt se tapahtui.

Esitän syvimmät osanottoni uhrin omaisille omasta ja kaikkien kaupunkipyöräilyä tukevien puolesta, tämä ei totisesti ole tarkoituksemme.

Toiveeni on, että jokainen pyöräilijä pysähtyy tapauksen johdosta miettimään omia ajotapojaan, jos korjattavaa on, niin nyt on hyvä hetki muutokselle. Itsereflektion jälkeen voimme yhdessä sovussa jalankulkijoiden kanssa jatkaa työtä kevyen liikenteen turvallisuuden parantamiseksi.

Antti Poikola

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Ratakuilu avataan kaupunkilaisten käyttöön


Tavarasataman siirtyessä Vuosaaren satamaan marraskuussa 2008 vapautuu keskustan halki kulkeva satamaratakuilu kaupunkilaisten käyttöön. Rata puretaan maaliskuussa 2009. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on valmistellut ratakuilun uusiokäytöstä liikenne- ja ympäristösuunnitelman, jonka tarkoituksena on toteuttaa ratakuilusta laadukas, toimiva ja turvallinen kaupunkitila. Keskeisen sijaintinsa vuoksi ratakuilun käyttö suunnitellaan huolellisesti ja varsinkin valaistukseen kiinnitetään erityistä huomiota. Valaistuksella korostetaan kuilun tilallisia ominaispiirteitä ja turvallisuutta.

Ratakuilun suunnittelusta järjestetään keskustelutilaisuus tiistaina 21.10. klo 18 - 20 kaupunkisuunnitteluviraston auditoriossa osoitteessa Kansakoulukatu 3


Lue lisää virallisesta tiedotteesta.


Toivottavasti kuilusta ei tule liian ruuhkainen jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden taisteluareena. Kevyen liikenteen väylää voisi jatkaa rataa pitkin Kaivariin asti akselilla Ruoholahdenranta-Hietalahdenlaituri-Telakkakatu-Merikatu.

Pysäköinti parkkihalleissa

Viimekeväänä Helsingin kaupunki selvitteli polkupyörien pysäköintimahdollisuuksia keskustan parkkihalleissa ja silloin mielipidettä ja kokemuksia kysyttiin mm. Helsingin polkupyöräilijöiltä. Hanketta koordinoi Helsingin kaupungin Sykkeli-työryhmä.

Pysäköintiluolista voisi kommentoida ainakin seuraavia asioita: onko luola sopiva pyöräpysäköintiin, ovatko rampit sopivia pyörille, onko pyörille sopivaa hissiyhteyttä kadulta, onko luolassa joku selkeästi sopiva paikka pyörille (esim. hissin läheisyydessä) ja pitääkö autopaikkoja tällöin vähentää, montako pyöräpaikkaa olisi kyseiseen halliin järkevää sijoittaa. -- Yleisempiä kysymyksiä ovat seuraavat: Olisiko parempi jos parissa sopivassa paikassa olisi riittävästi tilaa vai ripotellen vähän joka paikkaan; mitkä olisivat tärkeitä paikkoja ydinkeskustan ulkopuolella; mitä toivottaisiin uusien hallien osalta, jos pyöräpysäköinti voitaisiin ottaa huomioon jo niiden suunnitteluvaiheessa.

Asia muistui minulle mieleeni selaillessani vanhoja sähköposteja. Mitäköhän tuloksia kyselyyn saatiin ja johtivatkohan ne mihinkään toimenpiteisiin?

Pyörälobbarit, haloo!

Matias Erkkilä (Markkinointi & Mainonta 17.10.2008) peräänkuulutti fillarialan lobbausta näin laskusuhdanteen ja ilmastomuutoksen aikana. Keskustelunavaukseen vastasivat ainakin Tunturipyörien markkinointivastaava ja Tampereen polkupyöräilijöliden pj.

Linkin laittoi: Riikka Henttonen



---CLIP---

Pyörälobbarit, haloo!

Viikon vinkki laskusuhdanteen seurauksia odotteleville viestintätoimistoille: ottakaa puhelin käteen ja soittakaa sille ainoalle kotimaiselle pyörätehtaalle – tai mille tahansa pyörien maahantuojalle. Tässä nimittäin tuhlataan parhaillaan miljoonan veroeuron tilaisuutta.

Syksyn paras tai ennemminkin pahin esimerkki fillarialan surkeasta lobbauskyvystä on, ettei ilmastonmuutoksesta ja työvoiman tuottavuuden parantamisesta puhuvassa valtion budjettiesityksessä mainita kertaakaan sanaa polkupyörä. Kunnallisvaaleissa allekirjoittanut pelkää jäävänsä nukkuvien riveihin ajateltuaan äänestää ehdokasta, joka kampanjoi pyöräilyn puolesta.

Liikenteen kehittämisessa pääroolissa on julkinen liikenne, sillä jostakin syystä polkupyörä ei politiikkojen silmissä näyttäydy liikennevälineenä – huolimatta siitä, että varsin moni suomalainen liikennöi pyörällä lähes päivittäin.

Olisi mielenkiintoista miettiä, mitä seuraisi, jos pyöräilyä tuettaisiin yhtä isolla summalla kuin moottoriiikennettä. Helppoja toteutustapoja olisi esimerkiksi kehittää työsuhdepyöräjärjestelmä, joka hyödyttäisi sekä työnantajaa että työntekijää. Nykyinen viritys kun toimii lähinnä kauppiaan eduksi.

Olisi myös mukavaa, jos kevyen liikenteen väylistä pidettäisiin talvisin yhtä hyvää huolta kuin autoteistä. Kukaan ei myöskään kyseenalaista monen tuhannen neliön parkkihalleja, mutta pyörien säilytystiloja syntyy lähinnä vahingossa.

Pyörien hyvistä puolista mainittakoon, että nyt kun autoilla pröystäily alkaa olla junttimaista, polkupyörään voi ihan hyvällä omallatunnolla upottaa melkoisen omaisuuden. Ja autoilijoitahan on osaltaan kiittäminen, että nykyisin pyörällä voi aivan huoletta ajella kesät ”talvet”.

perjantai 17. lokakuuta 2008

Keskustelutilaisuus liikennepolitiikasta

Pyöräilijöiden osanottoa kaikenlaisiin liikennepoliittisiin keskusteluihin toivoen välitän allaolevan kutsun pääkaupunkiseudun pyöräiilijöille.

---CLIP---
Suomen Liikenneliitto SuLi ry järjestää kunnallisvaalien alla
keskustelutilaisuudet liikennepolitiikasta Kouvolassa ja Tampereella ja
Helsingissä. Tapahtumat on räätälöity käsittelemään kunkin kaupungin
ajankohtaisia kevyen- ja joukkoliikenteen kysymyksiä. SuLi haluaa
järjestää tilaisuudet, jotta kerrankin voidaan pureutua perinteistä
vaalikeskustelua syvällisemmin teemoihin, jotka ovat nousseet
kuntavaaleissa polttaviksi. Kunkin tilaisuuden aluksi on kaksi SuLi:n
asiantuntijoiden pitämää 20 min alustusta päivän aiheista. Tämän jälkeen
siirrytään paneelikeskusteluun, jossa eri puolueet voivat esittää omia
näkemyksiään.

HELSINKI
YTV - 60-LUVUN LIIKENNESUUNNITTELUSTA 2000-LUVULLE

Aika: maanantai 20.10.2008 klo 17.00 - 19.30
Paikka: Annantalon auditorio (Annankatu 30, Kamppi, Helsinki)

Ohjelma: Tilaisuuden aluksi SuLi:n puheenjohtaja Elmeri Kollanus
alustaa siitä, miten 1960-luvulle jääneestä nykyliikennesuunnittelusta
tulee päästä pääkaupunkiseudulla nykyvuosituhannelle. SuLi:n
koordinaattori E. Juhani Tenhunen kertoo tämän jälkeen 45 vuoden
kokemuksella kevyen liikenteen kehitysnäkymistä Helsingissä. Alustusten
jälkeisessä paneelikeskustelussa ovat mukana mm. Hannele Luukkainen
(kok.), Jussi Saramo (vas.), Antero Alku (kesk.) ja Yrjö Hakanen (komm).

Paneelikeskusteluun on vapaa pääsy!

Suomen Liikenneliitto SuLi ry on valtakunnallinen kestävän liikenteen
edunvalvontajärjestö. SuLi:n tavoitteena on turvallinen, sujuva jaa
vähän ympäristöä rasittava liikennekulttuuri. SuLi:n yksi keskeinen
tehtävä on toimia joukkoliikenteen käyttäjien edunvalvontajärjestönä

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

PYÖRÄT PYÖRIMÄÄN ti 14.10. 13.45-15.45

Tule ennen Kriittistä pyöräretkeä teettämään kevyt syyshuolto (pesua, muttereiden kiristystä, öljyämistä jne.) pyörällesi!

Tiistaina 14.10. klo 13.45-15.45 pyöräilytapahtuma Porthanian edessä, Yliopistokatu 3.

Kaikki joukolla paikalle

Teemme kevyen syyshuollon pyörällesi ja
samalla keskustelemme pyöräilyn edistämisestä Helsingissä ja keräämme ylös konkreettisia ideoita pyöräilyn helpottamisesta. Tule kertomaan näkemyksesi!

Tarjolla lämmintä mehua ja yhdessäoleskelua.

Tilaisuuden järjestävät
Vihreiden kunnallisvaaliehdokkaat Jehki Härkönen, Riikka Henttonen, Emma Kari ja Laura Nordström. (www.jehki.net, www.riikka.henttonen.fi, www.emmakari.fi, www.lauranordstrom.fi)

Pyöräilyn ei tarvitse loppua kesään!

Säävaraus

perjantai 10. lokakuuta 2008

Vuoden viimeinen kriittinen pyöräretki


Kokoontuminen 14.10.2008 klo 17 Havis Amandan patsaalla Helsingissä.

Polkupyörää ei ole syytä laittaa talviteloille, pääkaupungin ilmastossa pyöräilee helposti läpi vuoden oikealla asenteella. Ja ainakin kannattaa osallistua vuoden viimeiselle Kriittiselle pyöräretkelle!

Kriittinen pyöräretki kulkee niillä Helsingin tieosuuksilla, joissa pyöräilijät on unohdettu. Kulkue näyttää, missä autokaistojen sijaan tulisi olla pyöräkaistoja. Kriittinen pyöräretki tekee pyöräilystä varteenotettavan liikennemuodon. Pääkaupunkimme pyörätiet ovat huonosti suunniteltuja ja huonokuntoisia.

Helsingin kantakaupunkiin tulee toteuttaa laadukas pyöräkaistaverkosto. Ainoastaan siten Helsinki voi saavuttaa tavoitteen kaksinkertaistaa pyöräily. Suurin este laadukkaille pyöräilyolosuhteille on poliittisen tahdon puute. Pyöräilijät voidaan ottaa huomioon tasavertaisesti kaupunkisuunnittelussa, jos kaupunkilaiset vain tätä haluavat.

Kriittisellä pyöräretkellä näytämme, että pyöräilijät ovat kriittinen massa eivätkä vain satunnaisia sunnuntaiharrastelijoita. Vaadimme autoilta tilaa pyöräilijöiden käyttöön. On kohtuutonta, että kaupunkia suunnitellaan yksinomaan saastuttavien ja tilaa vievien yksityisautojen ehdoilla. Tule mukaan ajamaan Helsingistä Pohjois-Euroopan parasta pyöräilykaupunkia!

Voit myös tehdä tavaratelineelle kiinnitettävän, omalla vaatimuksellasi varustetun kyltin tai lipun.

Tervetuloa mukaan!

---------------------------------------

Kriittisen pyöräretken reitti on n. 10 km. Retki kestää noin tunnin ja kiertää Kampin, Töölön, Rautatieaseman, Kallion, Sörnäisten ja Kruununhaan kautta. Reitti kartalla.

Kuvia vuoden 2008 Kriittisiltä pyöräretkiltä
.

Lisätietoja:
http://www.maanystavat.fi/liikenne
http://www.maanystavat.fi

Tatu Päkkilä, tatu.pakkila[at]maanystavat.fi, Puh. 040 5197282
Anders Backström, anders.backstrom[at]maanystavat.fi, Puh. 045 6339217

VIESTIÄ PITÄÄ LEVITTÄÄ!

torstai 9. lokakuuta 2008

Liikenneaiheinen vaalikone avattu

Kaupunkiliikkujat-verkosto on avannut liikennekysymyksiin keskittyvän vaalikoneen, jonka avulla löytää omia mielipiteitään vastaavan ehdokkaan. Vaalikoneen kysymykset ulottuvat pyöräkaistoista pysäköintipaikkoihin ja raidejokerista vesiliikenteeseen.

Vaalikone kattaa pääkaupunkiseudun kunnat – Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisen – pureutuen näiden kuntien ajankohtaisiin liikennekysymyksiin.

Vaalikone on osoitteessa www.kaupunkiliikkujat.fi. Sivustolla voit myös lukea ja kommentoida liikenneaiheista blogia.

Äänestämällä syksyn 2008 kunnallisvaaleissa voi vaikuttaa turvallisen ja viihtyisän kaupunkiliikkumisen puolesta.

Kaupunkiliikkujat on pääkaupunkiseutulaisten ympäristö- ja liikennepoliittisten järjestöjen muodostama verkosto. Dodo ry, Enemmistö ry, Helsingin luonnonsuojeluyhdistys, Helsingin polkupyöräilijät, Helsingin seudun Maan ystävät, HYY:n ympäristövaliokunta, Kenkää keskustatunnelille -liike, Otaniemen ympäristöseura, SLL:n Uudenmaan piiri ja Ylihuominen.fi.

Ennakkoäänestys kotimaassa 15.-21.10.2008
Ennakkoäänestys ulkomailla 15.-18.10.2008
Vaalipäivä sunnuntai 26.10.2008

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Pyöräilijän turvallisuus

Kaupunkiliikkujat.fi-blogista saamme taas lukea otsikolla "Pakettiauto törmäsi työmatkapyöräilijään" yhden tapauksen uskoakseni monista lähes identtisistä. Suurin osa näistä ei koskaan päädy kenenkään muun kun työrmäyksen osapuolien tietoon.

Olin ajamassa Sturenkatua kevyen liikenteen väylällä länteen Meiran tehtaan kohdalla, kun äkisti vasemmalle Teollisuuskadulle kääntymässä ollut keski-ikäinen, miespuolinen pakettiauton kuljettaja törmäsi oikeaan kylkeeni. Iskussa lensin kauas törmäyskohdasta ja satutin rytäkässä ranteeni ja jalkani. Toista kenkääni saatiin hakea läheiseltä parkkialueelta asti.


Turvallisuuden puute ja etenkin turvallisuuden tunteen puute on luultavasti yksi suurimmista työmatkapyöräilyn yleistymistä estävistä tekijöistä pääkaupunkiseudulla. Äitini ja tätini, joille olen pyöräilyä suositellut ovat mm. ykskantaan sanoneet, etteivät uskalla pyöräillä Helsingin keskustassa lainkaan.

Turvallisuuden tunnetta lisäävän riittävän kattavan pyörätieverkoston rakentaminen keskustaan on tilanpuutteen takia erittäin haastavaa. Lisäksi kuten yllämainittu kolarikertomus osoittaa pyörätie on oikeasti tuvallinen vain risteyksien välillä. Olemassaolevaa pyörätieverkostoa tulee ylläpitää ja mahdollisuuksien mukaan laajentaa, mutta todellinen turvallisuuskehitys tulee yleisestä liikenteen rauhoittamisesta ja pyöräilijöiden näkyvyyden lisäämisestä liikenteessä.

Katutasossa olevat pyöräkaistat ovat oivallinen tapa kertoa autoilijoille, että liikenteessä on ja pitääkin olla polkupyöriä. Myös pyöräilijöistä kertovat liikennemerkit (esim. pyörän kuva bussikaistan merkissä) ja kaistamaalaukset (esim. pyörän kuvalla varustetut punapohjaiset pyörien ryhmittymisalueet liikenteessä) auttavat autoilijoita muuttamaan omaa käyttäytymistään. Erityisesti poliisin ja ammattiautoilijoiden asenteiden muutos pyöräilijäystävällisemmiksi muuttaisi liikennekulttuuria merkittävästi turvallisemmaksi. Mutta mikä muuttaisi niitä asenteita?

tiistai 7. lokakuuta 2008

Pysäköinti kielletty näyteikkunan eteen


Minua on jo jonkin aikaa askarruttanut se, onko liikkeen omistajilla oikeus kieltää polkupyörän pysäköinti näyteikkunan eteen. Asia oli näemmä kiinnostanut jotakuta muutakin ja Helsingin kaupunginkirjaston mahtava iGS-tietohuoltopalvelu oli etsinyt asiaan vastauksen.

Polkupyörän pysäköinnin rakennuksen edessä voi kieltää maanomistaja. Helsingin keskustan kaduilla maanomistaja on usein Helsingin kaupunki.


Eli kauppiailla ei yleensä ole lain suomaa valtuutusta pyörien hätistelyyn. Toisaalta kauppiaiden motiivit ovat ymmärrettäviä, eikä ne pysäköidyt pyörät myöskään jalankulkijoiden olosuhteita paranna. Pyörille pitää olla enemmän eripuolille ripoteltuja sopivia ja sallittuja pysäköintitankoja, -kaiteita ja -tolppia.

Montako oikein?

Itselläni meni koululaisten polkupyöräajokortin kirjallisessa osiossa yksi väärin. Syytän kyllä epäselvää kysymyksenasettelua kohdassa 2.

maanantai 6. lokakuuta 2008

Autottoman päivän arpajaisten 2. arvonta

Uudelleen arvottujen voittojen numerot ovat tässä!!!

33 - Giro Skyline -kypärä (aikuisten 54-61 cm)
524 -Crankbrothers PowerPump -pumppu
981 - Nosaint-satula
373 - Zafir-käsidynamovalaisin
908 - Vaijerilukko
459 - Taustapeili
845 - Taustapeili
329 - Turvaviiri
810 - Turvaviiri
900 - NHL-pipo
155 - Kypärälukkovaijeri
25 - Kypärälukkovaijeri
86 - Kypärälukkovaijeri
60 - Kypärälukkovaijeri
8 - Kypärälukkovaijeri
170 - Kypärälukkovaijeri
980 - Kypärälukkovaijeri

Onnea voittajille! Palkinnot on noudettavissa
- lauantaina 11.10. klo 15-17 klo 14-15.30 (muutos työvuoron vuoksi) Vihreiden vaaliteltalta Kolmen sepän aukiolta ja
- lauantaina 18.10. klo 11-14 Malmin nuoristotalolta (Ylä-Malmin torilla).
Palkintojen jakamisesta vastaa Esko Lius, esko@lius.fi, 050-5907275.

Helsingin Vihreiden pyöräilytyöryhmä kiittää kampanjaa tukeneita pyöräliikkeitä: Bike Company, BikePlanet, Greenbike, Kumiluoti, Mountain Bike Shop, Pyörähuolto.com ja Suomen Urheiluaitta. Lämpimät kiitokset näille kumppaneille!

Liikenneturvakin kampanjoi kunnallisvaaleissa

Liikenneturva muistuttaa nyt käytävissä vaaleissa ehdolla olevia siitä, että kunnanvaltuutetuilla ja muilla luottamushenkilöillä on todella vaikutusvaltaa myös liikenneturvan parantamiseen. Pyöräilijöillä on varmasti paljonkin huomautettavaa liikenneturvasta!

---CLIP---
Hyvä kunnallisvaaliehdokas,

Liikenneturva on varannut sinun käyttöösi (ilmeisesti virtuaalisen toim. huom.) pyöräilykypärän vaalien ajaksi! Löydät sen osoitteesta: www.suurmaltti.fi

Kokeile kypärää päähäsi, tallenna tietosi muiden nähtäväksi ja lähetä kuva ystäville, kanssaehdokkaille ja äänestäjille! Kerro samalla omia ajatuksiasi liikkeenturvallisuuden edistämisestä.

Tutustu myös kuvitteelliseen Suur-Maltin kuntaan ja siihen miten iso osa
liikenneturvallisuustyöstä ja siihen liittyvistä ratkaisuista tehdään
juuri kunnissa.

Liikenneturvan valtakunnallinen kunnallisvaalikampanja alkaa lokakuun
alussa, päivitä liikenneturvallisuustietosi ennen sitä.

Onnea vaaleihin,
Liikenneturva

torstai 2. lokakuuta 2008

Bikes Allowed


Bikes Allowed
Originally uploaded by [Zakkaliciousness]
Oli aivan pakko lisätä tämä Copenhagenize.com pyöräilyblogista löytyvä kuva tänne. Se ilmaisee yhdellä kuvalla sen pyöräilijöihin kohdistuvan positiivisen asenteen, jonka todellakin soisi leviävän myös YTV:n ja VR:n ihmisiin.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Polkupyörän kuljetus lähijunassa helpottumassa

HKL ja Helsingin joukkoliikennelautakunta esittivät syyskuussa, että polkupyöriä saisi kuljettaa junassa myös ruuhka-aikaan ja että "rangaistusmaksua" pyörän kuljettamisesta tulee alentaa. Nykyisellään pyörästä pitää pulittaa 3,80 euroa oman matkan lisäksi. Ruuhka-aikaan klo 7-9 ja 15-18 polkupyörän kuljettaminen lähijunissa on kielletty.

Sain juuri vastauksia ehdotuksen etenemisestä.

Asiaa on käsitelty alustavasti YTV:ssä eilen. Seuraavaksi asia etenee tariffiryhmään, sieltä liikenteen tulosyksikön johtoryhmään ja vielä YTV:n hallituksen päätettäväksi. Tämä tapahtuu oletettavasti marras- tai joulukuussa.

Jotain helpotuksia pyörän kuljettamisen ehtoihin lienee luvassa. Uuden kaluston hankinnassa YTV ja VR ovat ottamassa huomioon tarpeet polkupyörien kuljetukseen. Käytännössä se tarkoittanee hiukan väljempiä eteisiä.

Esko Lius